Bleedin to ease the pain.
An it doesn't even helps..
Oli kiva ilta ja nyt itken. Vituttaa. Ei hajuakaan miksi. Mutta vituttaa. Paljon. Ärsyttää ja ahistaa aivan suunnattomasti! Pääsin kotia: kiljuin. Kiljuin oikeasti. Niin lujaa ku kurkusta ääntä lähti. Ja huusin. Yksin. Ei muita oo kotona. Hyvä niin. Kiljuin, huusin, potkin lattiaa ja kohta makasin lattialla ja hakkasin sitä, niin paljon ja lujaa kuin vain jaksoin. Ja huusin. Vihasta, raivosta, ärsytyksestä, ahistuksesta. Enkä tiedä mistä se johtuu. Ärsyttää vaan. Kädet on taas kamalan nättinä..en varmaan pääse siitäkään ikinä eroon..?
"Yeah I will be fine
As the time goes by
It may hurt at nights
But I will be fine
Yeah I will be fine"
I WILL do it.
No matter what it takes..
Oon jo jonku aikaa miettiny, että pitäiskö yrittää parantua. Alkaa syömään normaalisti, jättää osa liikunnasta pois. Ehkä sitten jaksaisinki jotain. Mutta ei. En mä voi parantua. Ei mulla oo mitään mistä parantua! Ehkä ylipaino. Olen niin läski, ettei mulla mitään syömishäiriötä voi olla.
Joten jatkan laihduttamista. Kunnolla. Aijon laihtua. Paljon. Ainakin 16kg (ennen se oli 20, joten vähän edistystä) Ja jos vaatii, niin laihdutan kyllä enemmänkin! Harmi että tulokset tulee niin hitaasti näkyville..mutta pitää vain jaksaa. Ei saa luovuttaa. Aijon laihtua ja päästä tavoitteeseeni. Ja tällä hetkellä motivaatiota löytyy! Joten Hei hei läskit!
Ainiin. Uudenvuoden lupaus oli päästä bulimiasta eroon..don't care about that anymore! Teen mitä vaan sen eteen että laihdun! Jos joudun syömään, joudun myös oksentamaan. Elämässä on tehtävä valintoja ja tää on mun valinta. Laihdun millä keinolla hyvänsä.
Miksen minäki voisi olla täydellisen laiha? Oon kateellinen kaikille laihoille..mutta kyllä mustaki vielä laiha tulee. Täydellistä musta ei ikinä tuu.
Läski kuittaa, kiitos hei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti